Osaajamme kertovat

Kasva - kehity - vaikuta Logicassa

Lue, mitä Tuuli-Maaria, Arno ja Juho kertovat työstään.


 Tuuli-Maaria

Kansainvälisyyttä ja jatkuvaa kehitystä

Helsingin yliopistossa vakuutus- ja finanssimatematiikkaan erikoistunut Tuuli-Maaria Wiio toimii sovelluskonsulttina Finanssi-yksikössä. Kolme vuotta sitten yritykseen tullut Wiio aloitti liiketoiminnan kehitystehtävissä. Nykyään hän konsultoi rahoituksen- ja riskienhallintajärjestelmiä.
– Matematiikassa minua viehätti sen geneerisyys ja luovuus, matemaatikot kun soveltavat analyyttistä ajattelua myös laskennallisten ongelmien ulkopuolelle. Matematiikka opettaa erilaisia ongelmanratkaisumalleja ja niiden hyödyntämistä. Näistä ominaisuuksista on hyötyä nykyisessä työssäni, Wiio kertoo.

Luova ajattelu on Wiiolle tärkeää ja hän suo sille mielellään oman aikansa.
– Mitään mullistavan innovatiivista ei synny kiireessä. Joskus on hetkiä, jolloin asioita täytyy vain ”funtsia” ja keskittyä siihen täysin.

Wiio työskenteli aiemmin Valtiokonttorissa sekä Sosiaali- ja terveysministeriössä.
– Kansainvälinen yritysmaailma tuntui erittäin kiinnostavalta. Parasta työssäni ovatkin juuri kansainväliset kontaktit sekä jatkuva itsensä kehittäminen. Pidän myös uusien ihmisten ja tuttujen asiakkaiden tapaamisesta.

Alkuun


Arno Aaldijk

Excellent colleagues make work enjoyable

Arno Aaldijk has been with Logica since 2001. He has a degree in Industrial Engineering and Management from Helsinki University of Technology.
– As Director I’m responsible for our Geographic Information Solutions department of around 24 people here and 10 in India. We deliver map-based applications, websites and content. My role is flexible – every day I deal with customers, partners, sales people and developers, says Aaldijk.

His work requires the Dutchman to juggle many things at the same time. He believes growing a profitable business depends on keeping customers and team members happy.
– It’s manageable in practice, as I have excellent colleagues. They are the reason I enjoy coming to work every morning.

As a long-time member of the Logica family, what would Aaldijk say makes the company unique?
– I’ve been here for so long that it’s hard to remember! Seriously, it is the brilliant people as well as the close cooperation with our customers that keeps me here. I also appreciate that we use the latest technologies such as open source software and cloud computing. I’ve been happy to take on various roles in the company, from system administrating to sales and marketing and project management.

Alkuun


Juho Seppälä

Nuoren esimiehen vapaus ja vastuu

Tampereen yliopistossa hallintotieteiden maisterin tutkintoa viimeistelevä Juho Seppälä on Logicalla kiireinen mies. Palveluliiketoiminnan vetäjän vastuulla on asiakkaan liiketoiminnan jatkuvuus ja kehittäminen. Työpäiviin kuuluu sopimusneuvotteluja, myyntiä sekä konsultointia. Yhtä tärkeää on ihmisten johtaminen omassa yksikössä ja sisäiset kehityshankkeet. Ei ihme, että Seppälä arvostaa Logican kykyä antaa nuorille työntekijöille vastuuta.
– Tulin taloon vuonna 2007 sovellusasiantuntijaksi. Työskentelin aluksi pienemmissä projekteissa ja sinnikkyys palkittiin.  Sain isompia haasteita ja omia asiakkuuksia. Täällä oma-aloitteisuus palkitaan ja uusia suuntia saa useimmiten vapaasti työssään toteuttaa, hän kuvailee.

Seppälä pitää tärkeänä ongelmanratkaisukykyä sekä sitoutumista työhön. Esimiesroolissa korostuu myös kyky tulla toimeen ihmisten kanssa.
– Nuorena esimiehenä ei ole samaa perspektiiviä kuin kokeneimmilla kollegoilla, vaan se tulee kokemuksen myötä. On tärkeää ymmärtää, etteivät asiat tapahdu hetkessä, hän toteaa.

Nuoret menestyjät esite - Shape your future brochure

Alkuun