Kestävän kehityksen palvelupaketit
Logica on paketoinut kestävän kehityksen palvelunsa valmiiksi kokonaisuuksiksi. Näin asiakkaiden on helppo hyödyntää niitä omassa toiminnassaan.
1. Ympäristöstrategia
Yrityksen on asetettava tavoitteet ympäristövaikutusten pienentämiselle: pyritäänkö EU:n vaatimusten tasolle vai toimitaanko ennakoiden ja tavoitellaan esimerkiksi hiilineutraaliutta. Strategiakonsultoinnissa määritellään tiekartta tavoitteeseen pääsylle.
Lisäksi konsultointi kattaa lainsäädännön ja direktiivien selvittämistä sekä esimerkiksi kestävän toiminnan hyödyntämistä yrityskuvassa tai uusien tuotteiden markkinoille tuomisessa. Yritysvastuun palveluita voi hankkia myös ulkoistettuina.
2. Kestävä liikenne
Logican älyliikenteen ratkaisuista tunnetuimpia ovat Helsingin seudun liikenteen Reittiopas ja liikenneviranomaisten matka.fi
-hakupalvelu.
Paikkatietoa hyödyntämällä voidaan vähentää kaluston ja liikkumisen tarvetta. Kuljetusten optimointiratkaisuihin on mahdollista liittää myös päästöjen optimointi ja raportointi.
3. Päästömittarointi ja -raportointi
Konsultointi käsittää päästölaskentamenetelmien valintaa ja ympäristömittarien määrittelyä. Vai olisiko päästölaskenta pilvessä käyttökelpoisin? Mittareita, jotka vaihtelevat toimialoittain, ovat esimerkiksi energian- ja vedenkulutus, hukkamateriaalin määrä ja jätevesien pitoisuus.
Maankäytön muutokset aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä vaikkapa metsää hakattaessa. Laskentaa varten on tullut uusi CANOPY-ratkaisu, joka hyödyntää Nasan satelliittidataa.
Myös toiminnan- ja tuotannonohjausjärjestelmiin voi liittää kestävän kehityksen toiminnallisuuksia.
4. Vihreät toimitusketjut
Toimitusketjun jäljitettävyystarve kasvaa lainsäädännön vuoksi sekä kuluttajien vaatimusten paineesta. Tulevaisuudessa esimerkiksi jokaisesta tiikkipuukuutiosta on pystyttävä kertomaan vaikkapa RFID-tunnisteen avulla, miltä viljelmältä se on peräisin.
Jäljitettävyyden avulla voi ennalta huolehtia, ettei omassa tai alihankkijoiden toiminnassa paljastu yrityksen mainetta vaarantavia, ympäristöön tai sosiaaliseen vastuuseen liittyviä skandaaleja.
5. Energiansäästö ja kestävä kulutus
Ratkaisut mahdollistavat raaka-aineiden kierron sekä jätevirtojen seurannan ja minimoinnin. Energiankulutusta voi vähentää muun muassa kiinteistöjen energianhallintaratkaisuilla tai nettipalvelulla, jonka avulla kuluttaja pystyy seuraamaan ajantasaisesti sähkönkulutustaan.
Green IT voi olla niin ikään ulkoistusta. Palvelujen tuottaminen keskitetysti on energiapihimpää. Logicalla on hiilineutraaleja palvelimia Ruotsissa, Suomessa taas käytetään vihreää sähköä.
Vihreä toimisto -ajattelu vaatii monesti muutosjohtamista, jotta koko työyhteisö saadaan muuttamaan toimintatapaansa. Etäkokoustyökaluja on yleisesti neuvotteluhuoneissa ja työasemilla. Etätyön edistämiseksi kannattaa myös sosiaalisen median työkalut ottaa uudenlaiseen käyttöön.
Lisätietoja
Mari Puoskari
puh. 050 537 2595
mari.puoskari(a)logica.com
Artikkeli on myös luettavissa Ratkaisu 3/2011-lehdessä.