Verkostot muuttavat maailmaa

Facebook on muuttanut maailmaamme enemmän kuin arvaammekaan, sanoo tulevaisuudentutkija ja pitkäaikainen IT-alan vaikuttaja Risto Linturi.

Olemme siirtymässä markkinataloudesta verkostotalouteen. Se merkitsee arvojen ja normien muuttumista. Verkostotaloudelle ovat tyypillisiä Facebook-tyylinen läpinäkyvyys ja yhteisöllinen luottamus, kun taas markkinatalous perustuu yksityisyydensuojalle ja luottamukselle oikeusjärjestelmää kohtaan.

Markkinataloudessa ihmiset ovat kasvottomia. Linturin mukaan kilpailuttaminen perustuu 1970-luvun teolliseen tuotantoon, jossa markkinajumala jylläsi. Verkostoaikaan se ei enää sovellu.

– Verkostoissa ostaminen ja valinta perustuvat sosiaalisiin suhteisiin ja luottamukseen, minkä muuten Adam Smith halusi aikoinaan kieltää. Erikoistuminen ja vaihdanta sujuvat paljon tehokkaammin, sillä kun osapuolet tuntevat toisensa, he tietävät, mitä toinen haluaa tai osaa. Tietoa ja palveluita haetaan jo useammin fb-kaverien suosituksesta kuin hakupalvelujen avulla.

Linturi toteaa, että vanhastaan ansainta on perustunut ajatukseen ”mitä sellaista voimme tehdä, mitä joku toinen voi ostaa”.

– Googlen ja Amazonin kaltaiset talot sitä vastoin pohtivat, mitä ne voivat välittää muille: mitä sellaista joku voi tuottaa verkkoon, jota joku toinen tarvitsisi. Niiden menestys perustuu toimintaan verkon sujuvimmassa solmukohdassa, sillä sinne kertyy vaihdannan lisäarvo eli voitto. Suomesta tällainen ajattelu pitkälti puuttuu.

Ulkoista heikkoutesi

Allianssien ja tietoverkkojen aikakaudella myös strategiatyökalut on vaihdettava. Linturi suomii 1970-luvulta peräisin olevaa swot-analyysia: se opettaa kehittämään heikkouksia ja investoimaan siihen, missä on huono. Nyt ajatus kääntyy päälaelleen. – Verkostomaailmassa heikkoudet pitää ulkoistaa. Omat heikot kohdat tulee ostaa palveluna ja etsiytyä sellaisen verkoston osaksi, jossa voi panostaa siihen, missä on vahva.

Paitsi kaupankäynnin mullistusta verkostoaikakausi merkitsee myös demokratian ja median murrosta. – Perinteisen demokratian vaikutusalue pienenee, ja tiiviit pienryhmät saavat enemmän valtaa. Media demokratisoituu kun kansalla on kanavat käytettävissään, Linturi toteaa.

– Väitetään, että internetin osuus mediamarkkinoinnista on jäänyt olemattomaksi. Tämä ei ole koko totuus, sillä kun otetaan huomioon kaikki nettisivujen tekemiseen ja jakamiseen käytetyt summat, netti on jo paljon suurempi kuin perinteiset mediat.

Facebook on verkostoituneen maailman kiteytymä. Nuoriso on omaksunut yhteisöverkot täydellisesti. – Moni viisikymppinen on tottunut vetämään työssä eri roolia kuin perheen parissa ja harrastuksissa. Hänen on vaikea sopeutua naamakirjaan, jossa on vaikea olla kaksinaamainen! Tietokonealan pioneeri pudottelee.

Peleistä on opittavaa

Risto Linturi kertoo viihdyttävänsä itseään verkon strategiapeleillä. Niille on ominaista, että pelaaja näkee, mitä muut pelaajat tekevät ja osaavat, mitä jää tekemättä ja miten yhteistyö sujuu. Pelaajien keskinäinen yhteistyö edistää oppimista.

Miksi nykyisissä yritysjärjestelmissä ei ole näitä ominaisuuksia? hän kysyy. Ja milloin esimerkiksi ERP-ratkaisuihin integroidaan pikaviestintä? Yritysjärjestelmätkin voisivat tukea yhteisöllistä oppimista, kun voisi kysyä siltä, joka osaa asian paremmin – pikaviestejä käyttäen.


 

Kuitu kuuluu kaikille eli Linturin teesit

  1. Sovellukset palveluna: Tietoliikenteen tehostuminen ja mobiili yhteiskunta siirtävät ohjelmistot verkon kautta käytettäviksi palveluiksi. Massamuistit ja prosessoriteho kasvavat edelleen, ja täysin uudenlaiset sovellukset tulevat mahdollisiksi, kuten hahmontunnistus ja ip-tv.
  2. Päätelaitteiden kirjo kasvaa: Päätelaitteita ovat myös kevytläppärit, älypuhelimet, iPadit, ip-tv:t, jopa autot ja robotit.
  3. Virtuaalityöpöytä yleistyy: Laitekirjo pysyy hallussa vain, jos sovellukset, dokumentit ja käyttöjärjestelmät ovat verkossa. Käyttäjä saa eri päätelaitteisiinsa yhteisen virtuaalityöpöydän.
  4. Huippunopea mobiili: Liikkuvan ihmisen käyttöön sopii mobiiliverkko, mutta sisätiloissa, suurta nopeutta vaativissa yhteyksissä tarvitaan valokuituyhteys. Kuituyhteys tulee laajentaa vähitellen kaikille, ja nopean yhteyden päässä tulee olla saatavana kaikki palvelut.

 

Tutustu myös muihin Ratkaisu 1/2011-lehden juttuihin.