Miten saada data käyttäjän palvelukseen älykkäästi ja ennakoivasti
Entä jos säätila- ja liikennetiedot yhdistettäisiin kuluttajan mieltymyksiin niin että sateella bussia odottaessasi saisi kännykkään lähikahvilasta tarjouksen lattekupillisesta? Tietovarantoihin keskittyvä ohjelma Data to Intelligence haluaa luoda datalla älykkyyttä ja uusia palveluja.
Data to Intelligence (D2I) -hankkeessa kehitetään älykkäitä menetelmiä ja työkaluja, joiden avulla olemassa olevia tietovarantoja voidaan käyttää ja jalostaa lisäarvoa tuottaviksi palveluiksi. Tivitin suojissa toimivassa ohjelmassa on mukana 40 osapuolta ja Logica on ohjelman veturiyritys.
Hankkeen visiona on luoda uutta liiketoimintaa ja palveluja. Tässä hyödynnetään sekä Suomen vahvaa tutkimusosaamista että yritysten liiketoimintakokemusta. Hankkeen lähtökohtana on, että tänä päivänä dataa on yhä enemmän, sitä tulee eri lähteistä ja erimuotoisena. Dataa on sinänsä kerätty ja analysoitu aiemminkin, mutta D2I:ssä yhdistetään eri toimialojen dataa, esimerkiksi terveys-, asuntokauppa- ja säätietoja.
D2I-ohjelmassa etsitään datan uudelleenkäyttöä: yhdellä toimialalla kehitettyjä asioita, menetelmiä ja malleja voidaan hyödyntää muilla alueilla ja eri ekosysteemeissä. Hankkeesta hyötyviä toimialoja ovat mm. liikenne, hyvinvointiala, teollisuuden ylläpito ja vähittäiskauppa.
Datan potentiaalia on yleisesti vielä paljon hyödyntämättä. Esimerkiksi tilaus-toimitus-prosessi voitaisiin visualisoida toiminnanohjausjärjestelmään tallennetun datan perusteella.
Hankkeen hyödyt?
Kokemusten jakaminen on yksi D2I-ohjelman hyödyistä. Tavoitteena on luoda datamarkkinapaikka, joka tarjoaisi erilaisia data-aineistoja, joita hankkeessa mukana olevat organisaatiot voivat hyödyntää Open Data -ajattelulla.
B-to-b-yritykset tavoittelevat kustannussäästöjä, parempaa asiakastyytyväisyyttä ja laatua sekä vähempiä virheitä.
Tavoitteena on myös kehittää älykäs ja ennakoiva asiakaspalvelu, jota voisi soveltaa eri toimialoilla. Se olisi ratkaisutietopankki, joka tarjoaisi suoraan asiakkaille tai asiakaspalvelijoille ennakoivasti mahdollisia ratkaisuja.
Hyöty voi olla myös kuluttajalle personoitua tietoa, joka tarjoillaan oikea-aikaisesti. Esimerkiksi henkilö, jolla on erityisruokavalio, saisi kaupassa puhelimeensa tietoa ruokavalioon sopivan tuotteen kohdalla.
Toisin sanoen tavoite on tarjota sitä tietoa, mitä käyttäjä tarvitsee eri tilanteissa: autoilijalle tarjotaan erilaista tietoa sen mukaan, onko hän esimerkiksi liikkeellä ammattiautoilijana, muuten työnsä takia, asiointitarkoituksissa vai turistina.
Hankkeen kuningasidea on, että äly on taustalla: ei oleteta, että käyttäjä kaivaa kaiken datan eri varannoista, vaan tieto tarjoillaan hänelle tarpeen mukaan valmiissa muodossa.
Lisätietoja
jukka.ahtikari@logica.com
Koko juttu on luettavissa Ratkaisu-lehden numerosta 1/2012