Kuntatoimialan palvelukatsaus 2010
Johtamisessa tarvitaan tietoa
Johdon on pystyttävä kehittämään samanaikaisesti palveluiden tuottavuutta, kustannustehokkuutta ja laatua sekä huomioimaan niin asiakkaiden kuin asiantuntijoiden erilaiset odotukset.
Kuntajohtamisen haasteet korostuvat siirryttäessä verkostomaiseen toimintaan. Tarvittavan tiedon määrä, luonne ja sisältö muuttuvat. Yhä suurempana haasteena on oikean tiedon saaminen oikeaan aikaan oikeiden päätösten tueksi. Verkostomainen toiminta sekä palvelu- ja asiakaskeskeinen kehittäminen korostavat toimivan strategian tärkeyttä sekä tiedon laadun merkitystä.
Omaa ajattelua ja organisaation käytännön toimintamalleja on tarkasteltava kriittisesti, kun toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia ja ilmenee uusia epävarmuustekijöitä.
Muutos on jo käynnissä. Esimerkiksi internet on vaikuttanut ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Siksi tietojärjestelmiltä vaaditaan kykyä tarjota konkreettista ja joustavaa tukea sekä strategiseen että operatiiviseen johtamiseen ja käytännön toimintaan.
Painopiste on siirtymässä teknologiasta ja sovelluksista käyttäjäroolipohjaiseen tiedon hyödyntämiseen sekä sähköisiä prosesseja tukeviin saumattomiin palveluketjuihin. Logica on tässä kehittämisessä mukana paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti.
Kuntatoimialan palvelukatsauksessa käsittelemme seuraavia aiheita:
Tutustu kuntatoimialan palvelukatsaukseen pdf-muodossa (linkki sivun lopussa).
Avaa PDF (.9mb)