Finnairille IT-toimittaja on innovaatiokumppani

Finnair on ulkoistanut IT-palvelunsa ja keskittyy itse palvelujen hankintaan ja kokonaisuuden hallinnointiin.

Tietohallintojohtaja, CIO Kari Saarikosken mukaan Finnairin IT:ssä on käytännössä kaikki mahdollinen tällä hetkellä ulkoistettu. Hän ei halua ylikorostaa säästöjä ulkoistusten motiiveina.

– Pitää olla äärimmäisen hyvin mietittynä, mikä kannattaa ulkoistaa, jotta sen saa selkeästi edullisemmin kuin itse tehtynä.

Merkittävä etu tulee Saarikosken mukaan siitä, että ulkoistetussa toimintamallissa ymmärretään palveluntuottamisen kustannukset huomattavasti selkeämmin kuin itse tekemällä.

Käyttäjäkokemukset ratkaisevia

Nykyisessä toimintamallissa Finnair on valinnut muutaman hyvän IT-kumppanin.

– Pyrimme pitämään sopivan kokoisen portfolion IT-toimittajia. Jokainen tekee niitä asioita, joissa on vahva, Saarikoski sanoo. Kilpailuasetelma kannustaa kumppaneita myös yrittämään parastaan.

Finnairin viimeisin ulkoistussopimus koski IT-infrapalveluja. – Logica on jo aiemmin hoitanut konserniin kuuluvien Aurinkomatkojen, Arean ja Suomen Matkatoimiston työasemapalvelut ja serverien hallinnan ja saanut käyttäjätyytyväisyyskyselyissä hyvän palautteen. Nyt meillä on konsernissa yksi työasema- ja help desk -palvelutoimittaja, mikä selkeyttää tilannetta.

– Help desk on jokaiselle käyttäjälle se kontaktipinta, joka luo IT:n maineen. Help deskissä pitää olla ymmärrys, mitä Finnair on, mitä se tekee ja mikä täällä on kriittistä, Saarikoski sanoo.

Hyvän toimittajan kriteerit

Finnairilla on selvä käsitys, millainen on hyvä IT-kumppani: palveluja markkinahinnalla, palvelutarjonta vähintään ”markkinatasoa”. Käyttäjätyytyväisyys ja asiakaspalvelu ovat keskeisiä.

– Lisäksi palvelun pitää olla hyvää myös huomenna, joten sen takana pitää olla osaamista ja kehittämistä. Myös osaamista, näkemyksellisyyttä ja asennetta tarvitaan. Toimittajan on oltava innovaatiokumppani ja tuotava ideoita teknisestä näkökulmasta.

Viimeisimpänä vaatimuksena palvelutuottajille Saarikoski asettaa yhteistyökyvyn:  toimittajien pitää pystyä toimimaan keskenään hyvässä yhteistyössä Finnairin eduksi.

Lisätietoja

Toomas Kalpio
puh. 040 755 1201
toomas.kalpio(at)logica.com

Share: