MHG Systemsin ratkaisu innovaatiokilpailun finaaliin
Toiminnanohjaus tukee siirtymistä bioenergian käyttöön
MHG Systems on valittu Suomen edustajaksi IT-palveluyritys Logican innovaatiokilpailun kansainväliseen loppukilpailuun. Yrityksen innovatiivisen ratkaisun avulla ohjataan biomassan toimitusketjua ja valvotaan sen laatua, mikä auttaa energiayhtiöitä lisäämään biomassan käyttöä energialähteenä uusien säännösten edellyttämällä tavalla.
MHG Systemsin avulla mm. energiayhtiöt ja biopolttoainetoimittajat saavat tarkkaa tietoa biomassan laadusta, määrästä, energiasisällöstä ja alkuperästä. EU-lainsäädäntö edellyttää siirtymistä biomassan osuuden lisäämiseen fossiilisten polttoaineiden sijaan.
"Tyypillinen asiakkaamme on voimalayhtiö, jonka hankintaprosessit perustuvat siihen, että raaka-aine on vakiolaatuista. Biomassan - ruokohelpi, hake tai turve - koostumus sen sijaan vaihtelee ja sisältää huomattavan määrän vettä, mikä voi häiritä tuotantoprosessia dramaattisesti", kuvailee toimitusjohtaja Seppo Huurinainen MHG Systemsiltä.
"Biomassan tuotannon optimointiin tarkoitettua toiminnanohjausratkaisua voidaan tarjota yhteisille asiakkaillemme palveluna, jolloin Logica kansainvälisenä toimijana voi olla avainasemassa viemässä suomalaista innovaatiota maailmalle", sanoo johtaja Heikki Tiihonen Logicalta.
Biopolttoaineen käyttö vaatii tuotantoprosessien uudistamista
"Metsäpolttoaineiden käyttö on kasvanut tällä vuosikymmenellä yli 5 miljoonaan kiintokuutioon ja tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä nostaa metsähakkeen käyttö 15 miljoonaan kiintokuutioon Suomessa. Suurimittainen metsähakkeen käyttö vaatii kuitenkin investointia logistiikkaan ja toiminnanohjausjärjestelmiin", Huurinainen sanoo. "Euroopassa biomassan kasvupotentiaali tulee metsän lisäksi pelloilta, joilta peltoenergian hyödyntäminen voitaisiin kymmenkertaistaa. Yhdysvalloissa, joka on maailman suurin biomassan tuottaja, biomassalla tuotetun sähkön arvioidaan kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä."
MHG Systemsin innovatiivisen ratkaisun avulla energiantuottajat voivat lisätä toimintansa läpinäkyvyyttä, kun biomassan alkuperä ja tuotantoketju voidaan jäljittää.
"MHG:n ratkaisu on luonteva osa Logican kestävää kehitystä tukevaa toimintaa: pyrimme paitsi tarjoamaan asiakkaillemme ympäristön kuormitusta vähentäviä ratkaisuja, myös vähentämään kuormitusta omassa toiminnassamme," Heikki Tiihonen sanoo.
Logican innovaatiokumppanikilpailussa etsitään pienistä ja keskisuurista yhtiöistä kumppaneita ideoimaan uusia ratkaisuja yhteisille asiakkaillemme. Suomen maakilpailun voittaja osallistuu 17.5. Tukholmassa pidettävään loppukilpailuun, jossa kymmenen maavoittajaa esittäytyy Logican konsernijohdolle.
Lisätietoja
- Logica, johtaja Heikki Tiihonen, puh. 040 739 9100, heikki.tiihonen(at)logica.com
- Logica, innovaatiojohtaja Markku Luoto, puh. 040 844 9511, markku.luoto(at)logica.com
- MHG Systems Oy, toimitusjohtaja Seppo Huurinainen, puh. 044 581 4950, seppo.huurinainen(at)mhgsystems.com
Logica on IT-palveluyritys, joka yhdistää ihmiset, liiketoiminnan ja teknologian mahdollisuudet. Palveluksessamme on 39 000 henkilöä, joista Suomessa 3 000. Konsultoimme asiakkaitamme toiminnan kehittämisessä, integroimme tietojärjestelmiä ja olemme asiakkaidemme ulkoistuskumppani. Asiakkainamme on johtavia eurooppalaisia yrityksiä ja julkishallintoa. Sitoudumme pitkään yhteistyöhön ja perehdymme asiakkaidemme toimintaan. Innovatiivisten palveluiden avulla tuotamme asiakkaillemme arvoa. Logica on listattu Lontoon ja Amsterdarmin pörsseissä. Lisätietoja www.logica.fi ja www.logica.com.
MHG Systems Oy Ltd on maailman johtavia bioenergia-alan toiminnanohjausjärjestelmien tarjoajia. Yritys tuottaa partneriverkostonsa kanssa erilaisiin biomassoihin perustuvan liiketoiminnan kehittämiseen sekä erilaisten kenttätöiden suorittamisen tehostamiseen erikoistuneita tietojärjestelmä- ja karttapalvelukokonaisuuksia. MHG Systemsin ERP-palvelut yhdistävät uusimman internet-, GIS-, mobiili-, RFID-, satelliittipaikannus- ja CO2 -monitorointiteknologian tarjoten asiakasyrityksille mahdollisuuden uudenlaisiin liiketoimintamalleihin ja reaaliaikaiseen toiminnanohjaukseen. Yrityksen palvelut luovat merkittäviä kustannussäästöjä ja ympäristöetuja kaikille toimitus- ja tuotantoketjujen toimijoille.
Lisätietoja: http://www.mhgsystems.com/