Palvelumyynti vauhditti Logican kasvua

06 elokuu 2010


IT-palveluyritys Logican Suomen liikevaihto oli 197 miljoonaa euroa ensimmäisellä puolivuotiskaudella 2010. Liikevaihto kasvoi  9 % verrattuna tammi-kesäkuuhun 2009 (konsernin valuutassa laskettuna).  Logica-konsernin liikevaihto oli 2,1  miljardia euroa tammi-kesäkuussa 2010, josta ulkoistuspalveluiden osuus oli 42 %.

Logican kasvua ovat vauhdittaneet ulkoistukset ja entistä kattavampia palvelukokonaisuuksia sisältävät asiakassopimukset.  ”Olemme onnistuneet hyvin haasteellisessa markkina- ja taloustilanteessa.  Asiakkaat arvostavat liiketoiminnan muutoksiin ja kehittyviin palvelutarpeisiin sovitettuja ratkaisuja, joista he maksavat yhä useammin suorituskyvyn ja käytön mukaan. Logican kansainvälinen osaaminen ja resurssit ovat kiinteä osa asiakastyötämme.  Näin varmistamme kustannustehokkaan ja joustavan toimintamallin yli maarajojen” sanoo Logica Suomi Oy:n toimitusjohtaja Heikki Nikku.

Logican avainluvut ja -tekijät Suomessa 1.1. – 30.6.2010

• Liikevaihto oli 197 milj. euroa
• Liikevaihdon kasvu oli 9 % verrattuna vuoden 2009 tammi-kesäkuuhun
• Operatiivinen tulostavoite saavutettiin
• Tilauskanta kehittyi suotuisasti
• Henkilöstön määrä 3 100 (30.6.2010)
• Uusia yhteistyösopimuksia tehtiin muun muassa Kaukokiidon, Lännen Tehtaiden, HKScanin, JCDecauxin, Puolustusvoimien ja Turun kaupungin terveydenhuollon kanssa.

Lisätietoa
Logica, toimitusjohtaja Heikki Nikku, puh. 0400 500 782
Logica-konsernin tulostiedote

Logica on IT-palveluyritys, joka yhdistää ihmiset, liiketoiminnan ja teknologian mahdollisuudet. Palveluksessamme on 39 000 henkilöä, joista Suomessa 3 100. Konsultoimme asiakkaitamme toiminnan kehittämisessä, integroimme tietojärjestelmiä ja olemme asiakkaidemme ulkoistuskumppani. Asiakkainamme on johtavia eurooppalaisia yrityksiä ja julkishallintoa. Sitoudumme pitkään yhteistyöhön ja perehdymme asiakkaidemme toimintaan. Innovatiivisten palveluiden avulla tuotamme asiakkaillemme arvoa. Logica on listattu Lontoon ja Amsterdarmin pörsseissä. Lisätietoja www.logica.fi ja www.logica.com.