Logica etsii innovaatiokumppaneita pienistä yrityksistä
GIVP-kilpailu pidetään nyt viidettä kertaa
Logica etsii kansainvälisen kilpailun avulla kumppaneita pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Global Innovation Venture Partner, GIVP-kilpailun tavoitteena on löytää kumppaniksi yritys, jonka innovaatio tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia Logican asiakkaille Suomessa ja kansainvälisesti.
”Suomessa monen pienen yrityksen haasteena on päästä neuvottelemaan omasta innovatiivisesta ratkaisustaan isojen yritysten kanssa. Logica puolestaan etsii uusia innovatiivisia kumppaneita mukaan kehittämään omaa palveluntarjontaansa. Innovaatiokilpailu voi avata osallistuvalle yritykselle ovia sekä Suomen että kansainvälisillä markkinoilla,” kertoo Logican innovaatiojohtaja Eija Kiviranta. ”Kilpailun voittajan valinnassa tuotteen ainutlaatuisuus ja potentiaali asiakkaillemme ovat ratkaisevassa roolissa.”
Kilpailun voittaja voi hyödyntää Logican globaaleja resursseja, palveluja ja osaamista ratkaisujen markkinoinnissa ja myynnissä.
Vuonna 2011 Suomen maavoittaja oli ICT Standard Forum. Vuonna 2011 GIVP-kilpailuun osallistuneen M-Files Oy:n kanssa Logica on aloittanut OEM-tason yhteistyön.
-
Innovaatiokilpailuun voi asettua ehdolle 22.6.2012 mennessä (Suomessa raati kokoontuu jo 20.6. juhannuksen vuoksi) kilpailusivuston kautta
www.logica.com/givp
- Maavoittaja valitaan 24.8.2012.
- Globaali voittaja julkistetaan 11.9.2012.
Kilpailuun kutsutaan ehdokkaita Suomen lisäksi Isosta-Britanniasta, Alankomaista, Marokosta, Ranskasta, Intiasta, Norjasta, Portugalista, Espanjasta ja Ruotsista.
Lisätietoja
Logica, Eija Kiviranta, innovaatiojohtaja, puh. 040 709 0150, eija.kiviranta@logica.com