SEPA muokkaa maksamisen maailmaa

Kansainvälistyminen muokkaa maksukäytäntöjä ja asiakaskunnan vaatimukset kasvavat. Alan palveluyhtiölle se tarkoittaa kiirettä ja tarvetta tietojärjestelmälihasten kasvattamiselle.

"Korttimaksamisen suosio on kasvussa. Laajasti ajatellen korttimaksamisen maailma muuttuu siksi, että yhtenäinen euromaksualue SEPA ja kansalliset rajat ylittävien maksupalveluiden tarve ohjaa toimialan kehitystä. Kyseessä on suuri murros", Luottokunnan tietohallintojohtaja Marko Hykkönen painottaa.

Luottokunta on listannut strategisiksi tavoitteiksi vuosille 2011–2013 kansainvälistymisen, asiakaskeskeisyyden korostamisen, mahdollisimman kustannustehokkaan korttimaksamisen sekä yleisen kannattavuuden varmistamisen kaikilla kustannustehokkuuden lisäksi. Korttien liikkeellelaskupalveluissa asiakaskeskeisyyden korostuminen näkyy muun muassa yhteistyössä rahoituslaitosten ja yhtiön palvelualueilla.

Yhtenäisen euromaksualueen synty näyttäytyy Luottokunnassa tilaisuutena kurkottaa palvelutarjonnassa Suomen ulkopuolelle. Tavoitteena on kehittyä Itämeren alueen johtavaksi korttimaksamisen palveluyhtiöksi.

Turvallisuus on palvelullinen avainsana

Asiakaskunnan vaatimukset korttimaksamispalveluilleen ovat kasvaneet ja se on vaikuttanut Luottokunnan toimintaan. Volyymit ovat suuria – Luottokunta on osallisena yli kahdessa miljoonassa päivittäisessä maksukorttitapahtumassa.

Pankkiasiakkaita autetaan toimintansa tehostamisessa ja korttien käyttöön liittyvien riskien vähentämisessä. Kaupan asiakkaiden puolella Luottokunta tukee kauppiaille turvallisia ja käteviä tapoja ottaa vastaan korttimaksuja sekä myymälöissä että nettikaupassa. Turvallisuus on sana, johon koko korttimaksamisen toimintafilosofia lopulta perustuu.

”Ei raudalle, kyllä kapasiteetille”

Tietojärjestelmät ja ICT ovat avainasemassa Luottokunnankin kurkottaessa kohti strategisia lähitavoitteitaan. Yksi asia on Hykköselle tietojärjestelmäviidakossa selvä. Luottokunnan ei ole järkevää sitoa itseään omaan IT-rautaan.

– Me haluamme käytettävyyttä ja kapasiteettia, jonka pitää joustaa luonnollisesti paitsi ylös myös alas, mikäli palvelujemme kysyntä jostain syystä laskisi.

Tietohallintojohtaja painottaa keskittymistä siihen, minkä kukin parhaiten osaa.

– Toki meidän on tunnettava tietojärjestelmätarpeemme. Mutta IT-palveluiden tuottaminen ei ole ydinbisnestämme, korttimaksamisen käytännöt ovat. Meidän ei ole järkevää sitoa pääomiamme mittaviin järjestelmäinvestointeihin ja -kyvykkyyksiin.

Luottokunta ja Logica solmivat IT-palveluyhteistyötä koskevan sopimuksen syyskuussa 2010. Nelivuotinen sopimus kattaa Luottokunnan IT-käyttö- ja infrastruktuuripalvelut. Sopimuksen myötä Logican palvelukseen siirtyi lokakuussa myös joukko Luottokunnan IT-asiantuntijoita.

Koko jutun voi lukea Ratkaisu-lehden numerosta 1/2011

Kysy asiantuntijalta
Kysy asiantuntijalta
Heikki Rakkolainen Myyntijohtaja puh. 040 735 0860

Share: