Teknologia turvaa tulevaisuuden pelastustoiminnan
Pelastustoiminnan toimintaympäristö on murroksessa. Teknologian kehitys on ollut viime vuosina nopeaa, ja se on tuonut uusia mahdollisuuksia langattomaan tiedonsiirtoon. Kaluston, teknologian ja menetelmien pitää tulevaisuudessa pystyä vastaamaan korkeateknologisen toimintaympäristön haasteisiin.
Pelastusopisto on hiljattain selvittänyt pelastustoiminnan langattoman tiedonsiirron tarpeita ja toteutusmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Logica oli mukana PELTI-nimellä kulkeneessa hankkeessa ja visioi tulevaisuutta yhdessä Pelastusopiston ja viranomaisten kanssa.
Pelastustoimen operatiivinen toiminta tukeutuu nykyään vahvasti viranomaisverkko VIRVEn käyttöön. Nykyisellään VIRVEn toiminta sopii puhepalveluihin ja kapeakaistaiseen datasiirtoon, mutta leveäkaistaiset ja laajakaistaiset palvelut pitää hoitaa jollain muulla verkolla.
VIRVEn pullonkaulana on vaatimaton tiedonsiirtonopeus. Se riittää juuri lyhyiden tila- ja paikannusviestien välitykseen, mutta on liian hidas isompien tiedostojen, kuvien, videon ja multimedian siirtoon.
VIRVEn datasiirron rajoittuneisuuden takia monissa pelastuslaitoksissa on tehty kokeiluja ja otettu käyttöön kaupallisten verkkojen (esim. 2G/3G ja @450) palveluja, joilla voidaan hoitaa kuvansiirtoa, videon siirtoa ja internet-yhteyksiä.
Kaupallisten dataverkkopalveluiden suurin ongelma on se, että niitä ei ole suunniteltu kriittisen kommunikaation kriteerejä vastaaviksi. Verkkoa laajalti kuormittavissa tilanteissa - esimerkiksi katastrofien yhteydessä - nämä palvelut eivät todennäköisesti ole käytettävissä, koska ne saattavat tukkeutua suuren kommunikointitarpeen vuoksi.
Kohti tietojärjestelmien yhteistoiminnallisuutta
PELTI-hanke kuvaa tulevaisuuden tarpeisiin liittyvää muutosprosessia ja listaa meneillään olevaan muutokseen vaikuttaviksi tekijöiksi mm. käyttäjätarpeet, hätäkeskusuudistuksen, teknologisen kehityksen sekä kriittisen kommunikaation kehityksen.
Hätäkeskusuudistus, joka valmistuu vuonna 2015, jakaa maan 6 toiminta-alueeseen, joilla kullakin on oma hätäkeskuksensa. Nykyisin näitä alueita on 15. Hätäkeskusuudistuksen tavoitteena on verkottunut ja yhdenmukainen toiminta, integroidut ja yhtenäiset tietojärjestelmät ja ylikuormitustilanteiden parempi hoito.
Kriittisen kommunikaation kehitys on ollut yleistä teknologista kehitystä hitaampaa, mistä johtuen VIRVElle ei ole kriittisen kommunikaation osalta näköpiirissä kilpailijaa. VIRVEn puhepalvelut ovat ylivoimaisia muihin teknologioihin nähden, mutta datasiirtopalveluissa joudutaan ainakin ei-kriittisen tiedonsiirron osalta turvautumaan muihin verkkoihin. VIRVEssä mahdollisesti tehtävä TEDS-päivitys tuo hieman helpotusta, mutta ei tyydytä laajakaistaisen datasiirron kaikkia tarpeita.
Kaiken kaikkiaan tietojärjestelmät ja niiden yhteistoiminnallisuus ovat perusedellytys pelastustoimen tulevaisuuden menestykselliselle kehittymiselle. Käyttäjätarpeet ovat myös aina lähtökohtana, kun suunnitellaan toimintojen ja sitä tukevien prosessien ja tietojärjestelmien uudistuksia.
- Avainasioina tulevaisuudessa ovat monikanavaisuus, mobiilitietoisuus ja sovellusälykkyys, joiden avulla tulevat ratkaisut on haettava. Ehdotetut jatkotoimenpiteet ja lisäselvitykset tukevat näiden avainasioiden toteutumista, summaavat tutkija Markku Rantama ja erikoistutkija Kari Junttila Pelastusopistosta.
Lisätietoja
Juha Tammela
Johtaja, turvallisuusratkaisut
puh. 050 390 5953
juha.tammela(at)logica.com
Lue koko raportti Pelastustoimen langattoman tiedonsiirron tarpeet ja toteutusmahdollisuudet tulevaisuudessa