Viranomaisvalvonta ja raportointi

Tee sääntöjen noudattamisesta helppoa

Pankki- ja vakuutusalan luonteeseen kuuluu merkittävä määrä viranomaisraportointia, joka ei ole vähenemään päin. Siksi onkin tärkeää rakentaa nyt järjestelmät, joissa säännökset ovat osa jokapäiväistä liiketoimintaa. Sehän on vain hyvää liiketoimintakäytäntöä.

Prosessien integrointi tarvittavien tietojen keräämiseksi on syytä aloittaa ajoissa. Tällöin on mahdollisimman hyvät edellytykset noudattaa säännöksiä – uusia ja vanhoja – kasvattamatta yleiskustannuksia. Säännösten noudattaminen ei ole kallis riippakivi, vaan se voi tuoda kilpailuetua. Esimerkiksi hyvin suunniteltu riskienhallintajärjestelmä voi maksaa itsensä takaisin hyvinkin nopeasti. Asianmukaisilla riski-indikaattoreilla voidaan tehdä liiketoiminnan kannalta viisaita päätöksiä niukoillakin resursseilla.

Tavoitteemme on

  • antaa kokonaisvaltainen näkymä toimintakyvyn hallinnasta ja riskeistä konsultointiosaamisemme avulla. Näin sinulla on tieto ja työkalut liiketoiminnan tehokkaampaan hallintaan. 
  • sisällyttää riskien- ja säännöstenhallintakäytännöt liiketoimintaprosesseihinne ja tietorakenteisiinne tiedon johtamisen työkalujen eli Business Intelligence -osaamisemme tuella.
  • tarjota työkalut säännösten mukaiseen raportointiin.

Logica tarjoaa raportoinnin valmiiksi tuotteistettuna palveluna, mikä merkitsee selvää kustannussäästöä. Asiakkaamme pystyvät hyödyntämään myös Euroopassa tehtyjä valmisratkaisuja.

Kun valmistaudut tulevaisuuden riskeihin tänään, olet askeleen edellä huomenna. Saat kilpailuedun vain ennakoimalla muutokset ja sopeutumalla niihin.