Kotiin tarjottavat palvelut
Roolikohtaiset palvelut kotihoidon tukena
Hoidon ja hoivan laadun parantaminen edellyttää sekä asiakkaalle tarjottavien palveluiden monipuolistumista että uusien työ- ja toimintamenetelmien käyttöönottoa palvelutuotannossa. Uutena mahdollisuutena nähdään erilaisten palvelutoimijoiden verkosto, joka voi koostua muistakin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.
Kotiin tarjottavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisen elämänhallintaa ja kotona selviytymistä sekä säilyttää hänen omatoimisuutensa esimerkiksi sähköisten asiointipalveluiden ja hyvinvointi-tv:n avulla. Verkoston toimijat tuottavat asiakkaan tarpeisiin räätälöidyn palvelukokonaisuuden, joka on muokattavissa tilanteen muuttuessa.
Kriittisiä menestystekijöitä kotiin tarjottavien palveluiden kehittämisessä ovat mm.
-
siirtyminen tuottajakeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen, mikä korostaa asiakkaan omaa roolia
-
uusien toimintamallien omaksuminen ja käyttöönotto asiantuntijatyössä
-
eri järjestelmien yhteentoimivuus yhtenäisin rajapinnoin
-
kotiin tarjottavien palveluiden hallittu koordinointi
-
palvelun laatutason säilyttäminen ja nostaminen.
Onnistuneessa kotihoidossa palvelukokonaisuuden koordinointi edellyttää laajan ja hajanaisen tiedon käsittelyä. Tärkeätä on myös oleellisen tiedon nopea saatavuus, oikeellisuus ja ajantasaisuus.
Olemme kehittäneet roolikohtaisen palvelunäkymän, jonka avulla voidaan toteuttaa uudenlaisia, vuorovaikutteisia palveluita käytännönläheisesti. Eri rooleille tunnistetaan oikeat tieto- ja palvelutarpeet sähköisten palveluiden kehittämismallin avulla.
Mallia kehitettäessä näkökulmiksi otetaan esimerkiksi kotihoitajan, asiakkaan tai palveluesimiehen roolit ja niiden tietotarpeet. Tämän jälkeen kootaan tarvittavat palvelut roolikohtaisille työpöydille. Tavoitteena on tehostaa nykyisiä prosesseja, myös yli organisaatiorajojen, ja luoda uusia verkottuneita toimintatapoja asiakkaan sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken.
Logican ratkaisu rakentuu osista ja sen kehittäminen tapahtuu vaiheittain, mikä tuo heti alussa konkreettisia hyötyjä valituille rooleille. Logica haluaa toimia kumppanina, tulevaisuuden ratkaisujen näkijänä ja toteuttajana yhdessä asiakkaittensa kanssa.