Kartat ja rekisterit yhdistyvät sujuvasti
Nokian kaupunki hyödyntää Facta-kuntarekisteriä ja Factamap-paikkatietoratkaisua osana kokonaispaikkatietoratkaisuaan. Suunnittelun pohjana tarvittavat väestö-, kiinteistö- ja rakennusvalvontatiedot voidaan taltioida järjestelmään siten, että niitä voidaan päivittää ja hyödyntää helposti karttoja ja analyysejä tehtäessä.
Mittausteknikko Lauri Vähätalo Nokian kartta- ja tonttiyksiköstä huomauttaa tosin helppokäyttöisyydestä, että paikkatietojärjestelmät vaativat aina asiantuntijaosaamista – varsinkin kun toiminnoissa mennään syvemmälle. Selkeys on silti asian-tuntijallekin oleellista, kun paikkatietojärjestelmiä käytetään päivittäisessä työssä.
– Kaupunki-infrassa tarvitaan suunnittelun pohjaksi erilaista perustietoa, ja monista osajärjestelmistä koostuvan Facta-kuntarekisterin avulla tiedon kerääminen eri lähteistä on mahdollista. Factan hyvänä puolena pidän erityisesti sitä, että kyseessä on kokonaisratkaisu, jossa tiedot siirtyvät sujuvasti eri osioista toiseen, Lauri Vähätalo kertoo.
– Samaa tietoa pystyy tarkastelemaan kartalla ja rekisterissä yhtä aikaa, ja samaan aikaan päivittyviä muutoksia voi tehdä tarvittaessa kumpaan tahansa. Tietopalvelu yhdistelee siis eri osajärjestelmiin tallennettuja tietoja yhteen paikkaan selkeiksi kokonaisuuksiksi.
Resursseja yhdistämällä tehoa toimintaan
Konkreettista ja taloudellista hyötyä Locigan paikkatietojärjestelmistä Nokia saa seudullisen yhteistyön kautta. Vuodesta 2007 lähtien Kangasala, Hämeenkyrö, Lempäälä, Ylöjärvi ja Nokia ovat olleet mukana yhteisessä hankkeessa, jonka kaikki osapuolet käyttävät samaa Facta-palvelinta.
Parhaillaan kuntanaapurit ovat tekemässä yhteistä paikkatietostrategiaa.– Koska meillä on samanlaiset toimintaympäristöt ja ohjelmat, on järkevää, että meillä on myös kuntarajojen ulkopuolelle yltävä yhtenäinen strategia. Yhteisenä päämääränä on paikkatietojen tehokas tuottaminen, ylläpito, jakelu ja käytön edistäminen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Pieniä resursseja yhdistämällä saamme tehoa kaikkien kuntien toimintaan, Vähätalo kiteyttää.
Lisätietoa:
Hannu Lammi
hannu.lammi(at)logica.com
puh. 050 394 7179
Juttu on julkaistu alunperin Paikalla 2010 -katsauksessa.