Kysy asiantuntijalta
Aktiivista, kehittävää kumppanuutta
Terveydenhuollon palveluksesta lähtee tulevina vuosina eläkkeelle enemmän työntekijöitä kuin koulun penkiltä valmistuu. Samaan aikaan väestön ikääntyminen lisää terveyspalvelujen kysyntää. Miten tuotetaan enemmän palveluja vähemmällä henkilöstöllä?
Useimmat terveydenhuollon johtajat vastaavat tähän: hyödyntämällä tietotekniikkaa! Osa tehtävistä voidaan automatisoida, osa tehdä toisin. Yhdistämällä staattinen tietämys ja dynaaminen potilastieto tuetaan päätöksentekoa tehokkaasti tavalla, joka paperisessa maailmassa ei ole mahdollinen.
Suomen Logicassa yli 200 ammattilaista on erikoistunut terveydenhuollon IT-ratkaisuihin. Kehitämme toimintamalleja sekä niitä tukevaa tietotekniikkaa tiiviissä yhteistyössä terveydenhuolto-organisaatioiden kanssa. Käytämme kehitystyössä hyväksi laajaa toimialaosaamistamme yhdessä IT-osaamisen kanssa.
Tavoitteemme on tukea aina vain paremmin potilaan hoitoon liittyviä tarpeita. Sähköisen asioinnin ratkaisut ovat hyvä esimerkki Logican innovaatioista, joilla potilas saadaan mukaan hoitoonsa aktiiviseksi tekijäksi. Samalla terveydenhuollon ammattilaisten työmäärä vähenee.
Jätä tietotekniikka meidän huoleksemme. Kannamme vastuun IT:n toimivuudesta integroimalla järjestelmät järkeväksi kokonaisuudeksi. Teemme sen kustannustehokkaasti ja laadukkaasti samalla varmistaen, että toimintasi kehittyy jatkuvasti. Konsultointimme tulee apuun muutoshallinnassa, jota tarvitaan siirryttäessä vanhasta toimintatavasta uuteen. Uusi tekniikka ilman uusia toimintatapoja on puhdas kulu: toiminnan kehittäminen on olennainen osa tietotekniikan hyödyntämistä – ja usein myös toisin päin.
Autamme asiakkaitamme tuottamaan enemmän vähemmällä – me tiedämme, miten se tapahtuu.