Soiko sinunkin laskusi?
Sonera on sähköisen laskutuksen edelläkävijä Suomessa. Jatkossa Soneran sähköinen laskutus tuo kuluttajalle juuri hänelle kohdennettuja markkinointi- ja asiaviestejä. Hanke tuo kuluttajille myös soivan laskun.
Soneran ja TeleFinlandin sähköiset laskut ovat kohta aivan paperilaskun näköisiä. Ainutlaatuinen markkinointityökalu julkaisujärjestelmineen mahdollistaa kohdennettujen asiakas- ja markkinointiviestien, kuten bannereiden ja lisäsivujen, sekä kohdekampanjoiden julkaisemisen myös sähköisissä laskuissa.
- Sähköisen laskutuksen – e-laskun, sähköpostilaskun ja yritysverkkolaskun – edistäminen merkitsee meille strategista valintaa yhtiön, toimialamme ja suomalaisen tietoyhteiskunnan hyväksi, sanoo Soneran laskutusjohtaja Hannu Savolainen.
- Ensin hioimme paperisen laskun. Nyt se pitää vielä vähän pidemmälle vietynä saada sähköiseksi, jotta sähköisen laskutuksen hyödyntäminen olisi houkuttelevan vaivatonta.
Samanlainen paperilla ja verkossa
Aluksi uudistuvat matkapuhelinasiakkaiden sähköiset laskut, jonka jälkeen vuorossa ovat muun muassa laajakaista-, kotipuhelin- ja tv-asiakkaiden sähköiset laskut.
Ensimmäisessä vaiheessa uudistuvat pankkikanavien kautta välitettävät e-laskut, toisessa vaiheessa projekti käy sähköpostilaskun ja kolmannessa yritysverkkolaskun kimppuun.
Käytännössä kuluttaja-asiakkaat pystyvät jo juhannukseen mennessä siirtymään verkkopankkiin saapuneesta e-laskusta tai sähköpostilaskusta esilläpitopalveluun, josta sähköinen lasku löytyy paperilaskun näköisenä.
Soundit ja viestit kohdalleen
- Päätelaitteiden murros heittää haasteen sähköisen laskutuksen toteuttamiselle. Se edellyttää edelläkävijyyttä niin meiltä kuin palvelukokonaisuuden toimittavalta Logicalta, arvioi liiketoiminnan kehityspäällikkö Petri Rajala
- Nettimaailma tuo laskutukseen huimasti uusia mahdollisuuksia. Kuluttajalaskun yhteydessä aiomme esittää esimerkiksi musiikkia tai videoita. Lanseeraamme Soneran soivan laskun, Savolainen paljastaa.
Virtaviivainen laskutus tuo säästöjä
Sähköisen laskutuksen uudistaminen virtaviivaistaa Soneran toimintoja, mikä merkitsee huomattavia kustannussäästöjä. Onhan Sonera laskumäärällä mitattuna Suomen suurin laskuttaja.
- Meiltä menee nykyään joka arkipäivä neljä rullakkoa paperilaskuja ympäri Suomea. Kahden vuoden kuluttua yhden rullakon pitäisi riittää, Savolainen summaa.
Sähköisten laskujen lukemisen helpottuminen vähentää myös asiakaspalveluun tulevien laskutusta koskevien puheluiden määrää.
Juttu on julkaistu alun perin Ratkaisu 1/2011 -lehdessä