Kuljetus ja liikenne

Ajantasaisesta tiedosta sujuvuutta liikenteeseen

Liikenteen hallinnan ratkaisumme lisäävät liikenteen sujuvuutta, vähentävät ruuhkia ja turhaa odottelua, lisäävät turvallisuutta ja säästävät ympäristöä.

Liikenteen tehokasta ohjausta ja reaaliaikaisen tiedon jakelua tarvitaan maalla, merellä ja ilmassa. Tietoa kerätään antureiden, kameroiden, tarkastuspisteiden, tutkien ja satelliittien avulla. Ajantasainen tieto analysoidaan liikennekeskuksissa, joita esimerkiksi Liikennevirastolla on useita eri puolilla maata.

Logica toteuttaa teknisiä alustoja ja integroi tietojärjestelmiä tieliikenteen tietopalveluja tuottaville organisaatioille. Nämä jakavat teilläliikkujille tietoa muun muassa keliolosuhteista, ruuhkista ja reittivalinnoista. Keräämme ja välitämme liikennetietoa monille käyttäjäryhmille ja erilaisiin kanaviin. Matkapuhelinten ja nykyaikaisten paikannuslaitteiden ansiosta esimerkiksi raskaan liikenteen ja linja-autojen kuljettajille voidaan kertoa täsmätietoa tiellä odottavista vaaroista.

Tulevaisuudessa ympäristöä pyritään säästämään ajoneuvojen päästöjen tosiaikaisella mittauksella ja kuljettajien opastuksella. Älyliikenteen järjestelmillä karsitaan turhaa ajoa sekä vaikutetaan suoraan myös ajotilanteeseen ja kulutukseen.

Olemme mukana kehittämässä ratkaisuja siihen, miten liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta voidaan kehittää. Esimerkiksi eurooppalaisissa CVIS-projektissa luodaan ratkaisuja autojen keskinäiseen sekä autojen ja infrastruktuurin väliseen tiedonvaihtoon.

Tien- tai väylänkäyttömaksuja kerätään käyttäjiltä sekä maanteillä että meri- ja lentoliikenteessä. Tieliikenteen maksutapoja ollaan uudistamassa enemmän todelliseen käyttöön ja aiheutettuun ympäristökuormitukseen pohjautuviksi. Logica on liikenteen maksuratkaisujen kehittäjä ja palveluoperaattori jo useissa maissa.

Liikenteen uusien maksujen pohjana on usein satelliittipaikannus. Olemme mukana kehittämässä eurooppalaista Galileo-paikannusjärjestelmää, josta tulee alusta monille tulevien vuosien liikennepalveluille. Liikenteen paikannuspalveluja voidaan hyödyntää laajalti maksujärjestelmistä ja turvallisuusratkaisuista aina autovakuutus ja –verotusmallien uudistamiseen.

Teiden ruuhkautumisen takia EU:ssa halutaan siirtää liikennettä yhä enemmän kiskoille ja vesille. Etenkin Keski-Euroopassa panostamme kanava- ja jokiliikenteen ohjausjärjestelmien kehitykseen. Olemme tehneet ratkaisuja myös lennonjohdolle. Olemme mukana kehittämässä ohjausjärjestelmiä ja tehostamassa tiedonvälitystä eri liikennemuotojen välillä.

Sami Sahala
Kysy asiantuntijalta Sami Sahala Palvelujohtaja puh. 040 833 0563